
FOOTBALL EVENTSIN tarina alkoi Eerikkilän Urheiluopistolla kesällä 2022. Järjestämämme Teholeiri nuorille lupaaville tyttö- ja poikafutisjunioreille oli menestys. Tällä hetkellä toimintaamme on Suomen lisäksi Hollannissa, Espanjassa, Ruotsissa ja USA:ssa. Viron, Marokon, Egyptin ja muutaman muun maan kanssa on myös suunnitteilla yhteistoimintaa. Teemme yhteistyötä aina maailman huippuseuroista pieniin paikallisseuroihin.
Jalkapalloleirien lisäksi olemme käyneet luennoimassa, pitämässä valmentajakoulutusta, vetämässä mallitreenejä, järjestäneet try-outeja ja auttaneet nuoria pelaajia monin tavoin eteenpäin heidän urallaan. Osalle riittää se, että he saavat hyvää treeniä nauttien harjoittelusta ja pelaamisesta. Osa tavoittelee lisäksi ammattilaisuutta. Meille tärkeintä on se, että pelaajat ovat motivoituneita harjoittelemaan. Me sitten rakennamme nuorille pelaajille mahdollisuuden kehittyä ammattilaisiksi aina ulkomaille asti heidän niin halutessaan.
Yrityksille ja yhteisöille olemme järjestäneet jalkapalloaiheisia tilaisuuksia ja matkoja. Työskentelemme kovasti saadaksemme lisää yrityksiä mukaan tukemaan ja auttamaan nuorten urheilemista sekä innostamaan niin nuoria kuin vanhempiakin ihmisiä liikkumaan. Autamme myös yrityksiä verkostoitumaan niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.
Pelaajien lisäksi tärkeällä sijalla toiminnassamme ovat myös valmentajat ja muu seuran henkilöstö. Heille haluamme tarjota myös mahdollisuuksia kehittyä omassa toiminnassaan. Emme unohda myöskään pelaajien vanhempia ja joukkueiden muita taustatahoja, sillä usein vain heidän tuellaan hyvä harjoittelu on ylipäätään mahdollista.
Positiivisen palautteen ja tämän kaiken innoittamana saat meiltä jatkossa seuraavia palveluita:
JALKAPALLOLEIRIT SUOMESSA JA ULKOMAILLA (Hollanti ja Espanja).
VALMENTAJAKOULUTUS
Seurojen valmentajille suunnitellut koulutuspaketit, luennot, malliharjoitukset, jotka tähtäävät pelaajien/ joukkueiden kokonaisvaltaiseen kehittämiseen.
FUTISMATKAT HOLLANTIIN seuroille, joukkueille, valmentajille sekä yksittäisille pelaajille. Turnaukset, harjoittelu, koulutukset ja try-outit.
VIP-ILLAT YRITYKSILLE JA YHTEISÖILLE.
Kysy lisää kaikista näistä mahdollisuuksista! jouni.lilja@footballevents.fi /040 124 5002
2008–2013 syntyneille tytöille
FOOTBALL EVENTS järjestää laadukkaan teholeirin 2008-2013 syntyneille tytöille. Leiri on tavoitteellinen tapahtuma motivoituneille jalkapallojunioreille, joka järjestetään Peakfin Arenalla Vantaalla. Tapahtuman valmennuksesta vastaavat entinen maajoukkuelegenda Joonas Kolkka ja UEFA PRO valmentaja Vesa Korhonen.
2008–2013 syntyneille pojille
FOOTBALL EVENTS järjestää laadukkaan teholeirin 2008-2013 syntyneille pojille. Leiri on tavoitteellinen tapahtuma motivoituneille jalkapallojunioreille, joka järjestetään Peakfin Arenalla Vantaalla. Tapahtuman valmennuksesta vastaavat entinen maajoukkuelegenda Joonas Kolkka ja UEFA PRO valmentaja Vesa Korhonen.